Mitä koiran omistaminen todella tarkoittaa?

Mitä koiran omistaminen todella tarkoittaa?

Yle julkaisi keväällä 2022 seuraavan jutun: Korona-aikana hankittiin paljon koiria, joista halutaan nyt eroon – "Osa on huomannut, että koiran kasvattaminen ei onnistukaan" Myös Helsingin Sanomat kertoi samasta asiasta.

Olen usein kuullut ensimmäistä koiraa omistavien koiranomistajien sanovan, että tämä on ollut paljon rankempaa kuin olin kuvitellut. Ja jos olisin noheva, niin sanoisin, että ”mitäs minä sanoin”. Puppyblues, eli pentumasennus ei ole oikeasti mikään vitsi, vaan monelle koiranomistajalle ihan todellisuutta. Monella uudella koiranomistajalla ei taida olla aavistustakaan mihin on ryhtymässä ja mitä koiranomistaminen oikeasti tarkoittaa. Itselleni koirat ovat olleet osa arkea jo kolmatta vuosikymmentä, joten tämän listan kokoaminen oli itselleni jopa hieman hankalaa, koska nämä asiat ovat minulle itsestään selvyyksiä. Toki toiset koirat ovat helpompia kuin toiset. Kun varautuu pahimpaan, niin ei ainakaan pessimistille tule pettymyksiä.

Minkälaista elämä koiran kanssa sitten on?

Hyvästi harrastukset ja vapaa aika

Hyvästi vapaa aika - Koiran päivittäinen hoitaminen vie 2-4h aikaa. Koira ei viihdy yksinään, vaan se tarvitsee ihmisen seuraa. Koira on sosiaalinen eläin ja sen tulee päästä sosiaaliseen kanssakäymiseen niin ihmisen kuin usein myös muiden lajitovereidensa kanssa. Koiran kanssa tulee viettää aikaa, eli koira kaipaa seurustelua ihmisen kanssa. Toiset enemmän, toiset vähemmän.

Sen kanssa tulee ulkoilla useamman kerran päivässä. Eikä terveelle ja nuorelle koiralle riitä todellakaan korttelin ympäri kiertäminen pari kertaa päivässä. Ulkoiluun kuluu helposti useampi tunti päivästä. Koira lajina on utelias ja se on kiinnostunut ympäristöstään. Monen koiran alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut olla ihmisen apuna tai itsenäisesti työskennellen erilaisissa tehtävissä: vahtimisessa, paimennuksessa, metsästyksessä tai pihapiirin pitämisessä puhtaana pienjyrsijöistä.

Koira vaatii ulkoilun lisäksi siis myös tekemistä, virikkeitä ja aktivointia, jota ihmisen tulee järjestää. Koira tarvitsee myös huolenpitoa. Turkinhoito, kynsien leikkaaminen, pesut ym. kuuluvat osana koiran hoitamiseen. Koiran kouluttaminen on myös pitkäjänteistä puuhaa. Koira tarvitsee omistajalta päivittäin aikaa useita tunteja.

Koiran tarvitsee ulkoilua 365

Koiran tarvitsee ulkoilua ulkona olevasta säästä huolimatta. Myös silloin, kun ulkona sataa, tuulee tai pyryttää.

  • ”Kääriydyn viltin alle mukavasti lempikirjan kanssa tai avaan tv:stä Netflixin”.
  • ”Sori, ehkä myöhemmin.”

Koiran kanssa ulkoillaan lähtökohtaisesti kaikilla ilmoilla. Myös koiranilmalla. Koira tarvitsee liikuntaa, ulkoilua ja sillä on tarve päästä toteuttamaan ympäristön tutkimiseen liittyvää käyttäytymistarvettaan vuoden jokaisena päivänä. Toki kaikki koirat eivät pidä ulkoilusta huonolla ilmalla, joka voi olla koiran omistajallekin pelastus. Mutta lähtökohtaisesti koiran kanssa ulkoillaan kelistä riippumatta. Ja varusteet pitää myös olla kunnossa. Niin koiralla kuin omistajallakin. Sadekelillä on syytä varustautua kunnolla ja pakkasella koiraa pukea siinä missä omistajaakin. Toki liian kuumalla ilmalla ulkoilu tulee mitoittaa sen mukaan, että koira ei saa lämpöhalvausta. Tämä tarkoittaa sitä, että ulkoilut tapahtuvat kukonlaulun aikaan aamusta tai yömyöhään. Eli varaudu siihen, että kaikenlaisilla ilmoilla koiran kanssa ulkoillaan ja ehkä hieman erikoisempiin aikoihin, kun olet aiemmin tottunut ulkoilemaan.

Pentuarki on hattaraa ja vaahtokarkkeja – hah, olisikin.

  • ” Pentu on ihana ja suloinen, joten voin vain lellitellä sitä ja rakastaa sen puhki”
  • ”In your dreams!”

Jos koiranomistajalla on koiraa ottaessaan vaaleanpunaiset lasit silmillään siitä, miten ihania pennut on, niin ne kuvitelmat kyllä usein karisevat muutaman viikon jälkeen todellisuuden iskiessä vasten naamaa kuin märkä rätti. Tai todennäköisesti pentusi nakertaa ne pinkit lasit tuhannen päreiksi.

Pentuarki koostuu pääosin:

Moppaamisesta:

Pissojen ja kakkojen siivoaminen kuuluu pennun omistajan uuteen harrastukseen. Välillä saattaa tuntua siltä, että kävelet pennun perässä moppi kädessä… tai todennäköisesti se pentu roikkuu siinä mopissa kiinni.

Ulkona ramppaamisesta: Ulkona rampataan abouttiarallaa 10-20 kertaa päivässä, ympäri vuorokauden. Silmäpussit ovat pennunomistajan uusi look, koska ensimmäiset päivät, jopa viikot homma on ympärivuorokautista. Matot, ne laitetaan takaisin lattialle aikaisintaan vasta n.4kk päästä siitä, kun pentu on saapunut, mikäli olet osannut sisäsiisteystaidot pennulle opettaa kunnolla.

Naskalihampaiden väistelystä: Nyt taloosi on muuttanut piraija. Ja kun ne hampaat pureutuu käteesi tai nilkkaasi niin ne oikeasti sattuu ja aivan helvetisti. Pentuhepuleiden aikaan iltaisin käytät kaikki parhaat ninjataitosi siihen, miten voit väistellä demonikohtauksen saaneen pennun veitsenterävää purukalustoa.

Uudelleen muotoilluista huonekaluista:

ja tuhannen päreiksi purruista tavaroista. Jos olet unohtanut jotain alle (puolen) metrin korkeuteen, niin ne tavarat ovat entisiä. Pentu maistelee kaikkea mihin se ylettää. Tuolin jalat saavat ihan uutta designia pennun hampaissa. Vaatteet edustavat nuorisomuotia, koska ne ovat täynnä reikiä. Ja kännykän laturit. Niitä menee pentuaikana yleensä parit. Ei kännykän ahkeraan lataamiseen tiuhasta pentukuvatulvasta, vaan sen pennun hampaiden käsittelystä. Eli ennen kuin pentu oppii mihin se saa koskea ja mihin ei, on kaikki sille sopimaton tavara pidettävä sen ulottumattomissa.

Hiiviskelystä: Paras aika päivässä on se hetki, kun pentu nukkuu. Usko tai älä! Älä vaan jumalauta kolistele ja herätä nukkuvaa Kerberosta. Onni on, että pentu lepää 16-20h vuorokaudessa.

Koiran kouluttaminen on kokopäivätyö.

Koiran koulutus vaatii pentuaikana päivittäistä panostusta jopa useita tunteja. Koira oppii koko ajan, ei vain silloin kun sitä opetat.

Koiraan on koodattu valmiiksi seuraavat taidot:

  • Kaiken liikkuvan jahtaaminen
  • Haukkuminen rappukäytävästä tai ulkoa kuuluville äänille
  • ulkona päättömästi sinkoilu kaiken mielenkiintoisen perään
  • ihmisen päälle hyppiminen
  • kaiken mahdollisen maistaminen ja suuhun ottaminen
  • ruuan hankinta sieltä mistä sitä on saatavilla (yleensä keittiön pöydät)
  • hampailla kohteeseen tarttuminen (yleensä liikkuvaan kohteeseen, eli ihmiseen)

Ei todellakaan riitä, että koiran opettaa istumaan ja antamaan tassua. Koiralle tulee opettaa vähintään seuraavat taidot: Ihmisen lähellä pysyminen, rauhoittuminen, asioiden tavoittelusta luopuminen, esineistä irrottaminen, odottaminen, paikallaan oleminen, yksinolon taito, sosiaaliset taidot, luoksetulo ja käsiteltävänä oleminen. Näillä pääset jo pitkälle. Eli istuminen ja tassun antaminen on kivat bonukset kaiken muun lisäksi.

Näitä kaikkia taitoja tulee harjoitella useita tuhansia toistoja, jotta koiran taidot karttuvat ja siitä kasvaa mallikelpoinen koirakansalainen. Se vie aikaa. Oikeasti. Ja paljon. Ja vaatii ihan hirveästi kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Koska murrosiän koittaessa aloitat todennäköisesti saman operaation taas alusta.

Koiran turkinhoito, nopea harjaus ja se on siinä.

Hitot! Koiran turkinhoitoon saattaa kulua turkinlaadusta riippuen viikoittain jopa useita tunteja! Koiran turkinhoito rodusta riippuen vaatii jopa päivittäistä huolenpitoa ja turkin hoitamatta jättäminen on eläinsuojelurikos. Koiran turkki on tarkastettava päivittäin, ettei siinä ole roskia tai muuta likaa. Kesällä punkkitarkastukset on hyvä tehdä päivittäin.

"Töiden jälkeen kaljalle? Lähdetäänkö viikonlopuksi festareille"?

-Sori, ei pysty, koska koira. Koiraa ei voi ottaa mukaan kaikkialle. Omat menot täytyy suunnitella niin, että koiralle ei tule liian pitkää aikaa yksinololle. Hyvästi viikonloppuriennot ja työpäivän jälkeiset tapaamiset kavereiden kanssa.

"Aloha! parin viikon loma lämpimään…"

…tai sitten ei. Missä koira viettää aikaa silloin, kun olet reissussa? Reissuun ei voi vain lähteä, vaan koira tarvitsee huolenpitoa myös loma-aikana. Kuka tällöin hoitaa koiraasi? Koiralle ympäristön muutokset aiheuttavat stressiä, joten koiraa ei voi välttämättä ottaa mukaan reissuun tai vain lykätä jonkun toisen huoleksi siksi aikaa, kun nautit margaritaa aurinkotuolilla. Koiralla pitää olla myös mukavat oltavat ja turvallista silloin, kun sinä reissaat. Jos siis reissaat. Koiran hoitolareissu tekee myös usean sadan euron lisäkulun matkabudjettiin, joka kannattaa huomioida.

Ihanat puutarhajuhlat – vai totaali kaaos

Missä koira on silloin, kun sinulle tulee vieraita tai järjestät kotonasi juhlat? Koira todennäköisesti hyppii jokaisen juhlavieraan päälle, likaa vaatteet (vähintään karvoilla ja kuolalla) ja käy maistelemassa tarjoiluja ruokapöydästä. Koiraa kiinnostaa myös vieraat ja jos sen pääsy vieraiden luo estetään, voi turhautunut koira haukkua teljetyssä tilassaan koko juhlien ajan, mikäli erillään olemisen taitoa ei ole koiralle opetettu. Tai vieraita arastelevalle koiralle vieraat ihmiset voivat olla melkoinen stressin paikka. Juhlapöydän eteen tai keskelle juhlatilaa stressistä ripuloiva koira onkin juhlien mieleenpainuvin ohjelmanumero.

Koiran karva, kuola, hiekka ja kura on uusia sisustuselementtejä

  • "Kato, ostin juuri ihanan valkoisen sohvan ja karvamaton. Sopii hyvin sisustukseen".

Mites siihen sisustukseen sopii koiran karva, kuola, hiekka ja kura? Koska sitä on jatkossa joka paikassa. Valkoiset huonekalut ovat todennäköisetsi kaunis muisto vain. Ja tiedätkö miltä koira haisee kun se on kastunut?

Autokauppiaat kiittää

”Meidän perheelle riittää pikku sähköauto”. No koiran koosta riippuen ei muuten välttämättä riitä. Se tarvitsee todennäköisesti vaihtaa. Mahtuuko autoon tavaroiden lisäksi myös koira? Koiran matkustaminen autossa on myös huomioitava. Koiran tulee olla myös kytkettynä automatkan ajan joko turvavyövaljaisiin, turvavöillä kiinnitettyyn kuljetuskoppaan tai auton takakonttiin veräjän tai kuljetushäkin sisään. Ja tiesitkö sen, että kun koiriin kerralla hurahtaa, niin kohta niitä onkin jo kaksi tai useampia. Viimeistään siinä vaiheessa on mietittävä uuden kulkupelin hankintaa, jotta koko kööri mahtuu kyytiin.

Muutto ja uuden kodin hankinta

”Kyllä koira sopeutuu tänne ydinkeskustaan”. Ei välttämättä sopeudu. Vaikka koirat ovat melko sopeutuvia lemmikkejä, ei kaikki koirat sopeudu vilkkaaseen kaupunkiympäristöön. Tällöin rotuvalinnalla on suuri merkitys. Onko oma asuinympäristö koiralle suotuisa vai häiritseekö vilkas liikenne tai rappukäytävän äänet koiraa? Jos häiritsee, voi pian olla muutto edessä. Varsinkin vartiointiin taipuvaisille roduille kaupunki ympäristön äänet voivat olla ihan liikaa. Kaikkeen ei pysty kouluttamallakaan vaikuttamaan, joten koiran, oman ja naapureiden hyvinvoinnin kannalta voi muutto rauhallisempaan asuinympäristöön olla edessä.

Entä jos koirasta tulee ongelmakoira?

Ongelmakoira sana on sinällään huono. Ei ole olemassa ongelmakoiria, on vain käytöksiä, jotka me ihmiset koemme ongelmalliseksi. Kukaan koiranomistaja ei lähtökohtaisesti ajattele, että haluaa itselleen koiran, jolla on jotain ongelmallista käytöstä. Mikäli ei ole miettinyt koiranpitoon liittyviä asioita huolella, on todennäköistä, että koiralla ilmenee jonkinlaista ongelmakäyttäytymistä jossain vaiheessa elämää. Ongelmallisesti käyttäytyvä koira on hyvin kuormittavaa omistajalle. Trust me – tiedän mistä puhun, koska työskentelen koirien käyttäytymisongelmien parissa.

Usein käyttäytymisongelmat johtuvat siitä, että koiran ympäristöstä puuttuu jotain sille ominaista, esimerkiksi riittävä määrä virikkeitä ja aktiviteettia. Ympäristö voi olla liian häiriöinen koiran sietokyvylle. Tai koiraa ei ole opetettu olemaan yksin ja huutaa ahdistuneisuuttaan omistajan perään pitkin päivää. Tällöin tarvitaan apua ammattikouluttajalta ja usein nämä koulutusprosessit ovat pitkään kestäviä jaksoja. Me kouluttajat ei olla taikureita, jotka vain poistavat ongelman sormia napsauttamalla, vaan hoito ja koulutus voi kestää jopa vuoden tai yli. Onko sinulla resursseja kenties olla koiran kanssa kotona useita kuukausia, koska eroahdistunutta koiraa ei voi jättää yksin kotiin työpäivän tai menojen ajaksi? Mitä aiemmin pyytää apua, sitä nopeammin siihen löydetään ratkaisuja.

Koiran omistaminen tuo myös vastuuta

Koiran omistajalla on myös vastuita, joita lemmikinpito tuo tullessaan. Koirasta on huolehdittava lajille tyypillisellä tavalla, jotta sen elämänlaatu on hyvää ja ettei koiralle aiheuta tarpeetonta kärsimystä. Koiran omistajan tulee huolehtia siitä, ettei koira aiheuta haittaa muille ihmisille tai ympäristölleen.

Koira on pidettävä kytkettynä 5,5kk (kiinnipitoaika) vuodesta, jotta luonnoneläimille voidaan sallia pesimärauha. Sekä omistajan on kerättävä koiran jätökset taajamasta sekajätteeseen, ettei ulosteessa olevat bakteerit, virukset ja loiset pääset leviämään muihin koiriin aiheuttamaan vakavia sairauksia. Eli syväkyykky on koiran omistajan uusi treenimuoto. Erilaisia lakeja, ohjeita ja normeja ei ole ihan turhaan keksitty kenenkään kiusaksi, vaan ne ovat sitä varten, että yhteiselo koirien ja ihmisten kesken toimii ja ne koskevat jokaista koiranomistajaa.

Koirakin sairastaa

Koiratkin sairastuvat joskus. Yleensä silloin, kun sitä vähiten odotamme. Koiralle voi tulla korva- tai silmätulehduksia. Niillä esiintyy allergioita. Niillä voi olla liikuntaelinsairauksia, syöpää, ruuansulatuselimistön toimintahäiriöitä jne. Ihan siis samoja sairauksia kuin meillä ihmisilläkin. Jo tavallinen kennelyskä tai koiran ripuli voivat aiheuttaa päänvaivaa ja koiran kanssa valvotaan sitä hoitaessa läpi yön. Niistä aiheutuu huolta ja ne vaativat asianmukaista hoitoa, josta päästäänkin seuraavaan aiheeseen joka on…

Raha… sitä menee.

Joka paikassa toitotetaan, että koiran hankintahinta on pienin menoerä ja se on täysin totta. Koiraan uppoaa helposti useita tuhansia euroja vuodessa. Koiran tarvikkeiden hankinta, ruoka, koulutukset ja harrastukset, eläinlääkärikulut jne. Ne syövät lompakostasi melko suuren siivun. Lemmikkien hoitoa ei kustanna sairaanhoitopiirit, eikä siitä saa Kela korvausta. Siksi ihmiset eivät osaa kuvitella sitä, mitä todellisuudessa koiran terveydenhuolto maksaa. Kaikki viimeistä penniä myöten maksetaan omasta pussista. Eläinlääkärillä käynti keventää kukkaroa usein kivasti ja suurin osa koirista käy siellä myös muidenkin syiden vuoksi kuin pelkkien rokotusten. Fiksuimmat ottavat vakuutuksen, joka sekin maksaa useita satoja euroja vuodessa.

On se koiran omistaminen loppuviimein ihanaa

Koska olen saanut peloteltua koiran hankintaa miettivät henkilöt nyt miettimään enemmin pehmolelun hankkimista kuin koiran, niin on koiran pitäminen oikeasti ihan kivaakin. -Ainakin silloin kun koira nukkuu. No ei.

Koira tuo iloa ja naurua elämääsi. Se pistää sinut ulkoilemaan ja liikkumaan. Se lohduttaa, jos on huono päivä. Se antaa sinulle paljon ihania kokemuksia ja sen avulla saatat saada uusia ystäviä ja harrastuksia tai muuta sisältöä elämääsi. Kunhan koiran hankintaan panostaa kunnolla ja miettii, onko minusta todella koiran omistajaksi.

Helpoimmalla pääsee, kun hankkii pennun vastuuntuntoiselta kasvattajalta, panostaa pentuvuoteen kunnolla kouluttamalla ja opastamalla koiraa, miten tämä meidän maailmamme pyörii ja ymmärtää, että koiran elämä on hieman erilaista kuin meidän ihmisten. Kun on valmis ottamaan vastuun siitä, että koiran tulee saada olla koira ja sillä on eri tarpeita kuin meillä ihmisillä, on toimiva koira-arki antoisaa ja rikasta.